Yleinen

Kulttuuriministeri Petri Honkonen on asettanut selvityshenkilön e-aineistojen käytön ja korvaamisen selvittämiseksi

Hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon tehtävänä on selvittää, miten e-aineistojen kirjastokäytön korvaaminen olisi mahdollista ja tarkoituksenmukaista Suomessa järjestää.

Yleinen

Eduskunnan kirjapiiri ja kirjallisuuskummit kohtasivat Pikkuparlamentissa

Eduskunnan kirjapiiri, joukko kansanedustajia ja Sanaston kirjallisuuskummit kohtasivat 3.5. eduskunnan Pikkuparlamentissa. Tilaisuudessa puheenvuoron pitäneiden kansanedustajien yhteinen viesti oli selvä: lainauskorvauksen tulee seurata kirjallisuuden uusia käyttötapoja, ja myös e-kirjoista ja e-äänikirjoista tulee maksaa lainauskorvausta.

Yleinen

Kirjasta korvaus -kampanja keskittyy lainauskorvaukseen

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto on tehnyt aktiivisesti vaikuttamistyötä sen eteen, että myös e-kirjat ja e-äänikirjat saataisiin lainauskorvauksen piiriin. Lisäksi lainauskorvaukselle tulisi saada pohjoismainen tasokorotus. Kirjasta korvaus -kampanjan sivusto on avattu Sanaston vaikuttamistyön tueksi.

Yleinen

Kehysriihestä miljoona euroa e-aineistojen lainauskorvaukselle

Kirjallisuuden tekijät saivat huhtikuun kehysriihestä hyviä uutisia, sillä e-kirjojen ja e-äänikirjojen lainauskorvausta varten myönnettiin miljoona euroa. Korvauksen maksaminen edellyttää vielä tarvittavaa muutosta tekijänoikeuslakiin.

Yleinen

Sanaston kirjallisuuskummitoiminta

Kummitoiminta tuo kirjallisuuden tekijät ja päättäjät yhteen.

Yleinen

Tietopaketti lainauskorvauksesta

Mikä lainauskorvaus on, kenelle sitä maksetaan ja miten omat korvaukset saa tililleen? Entä kuka lainauskorvauksen rahoittaa, ja mikä sen tausta on? Artikkelissa kerromme kaiken olennaisen lainauskorvauksesta.